tiistai 22. marraskuuta 2011

Nokia uppoaa ja salkku siinä sivussa

Nokian kurssi on lasketellut jälleen viime päivinä ja lähestyy neljän euron tasoa. Ilmassa on Lumia-pettymyksen tuntua, eikä puhelinten myynnin uskota olevan tyydyttävällä tasolla. Osakkeen arvosta haihtui tänään 8,8%. Viime viikkoina pörssi on ollut kovassa laskussa kautta linjan. Oman salkkuni arvo on laskenut jälleen erittäin radikaalisti, mutta en anna sen sumentaa ajatuksia. Lisäsijoituksia en ole hetkeen tehnyt, vaan olen säästänyt pari tuhatta euroa otollisia ostoksia varten ja aion myös jatkaa säästämistä. Nykyään tosin herää kysymys mikä on otollinen ostos... Suunnittelen lisääväni Fortumin omistustani sekä mahdollisesti ostavani myös Sanoman osakkeita. Viime aikoina omasta salkustani hyvin ovat pärjänneet ainoastaan Elisa ja Biotie. Painoarvo näillä on kuitenkin harmillisen pieni kokonaisuuteen nähden.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

KappAhl ja Elisa

Elisa jakoi marraskuun alussa 0,40 sentin lisäosingon, joka omalle omistukselleni teki yhteensä 20€. Hieman harmittaa kun ei tullut Elisaa ostaneeksi enempää kun hinta pyöri alle 14€:ssa. Mikäli sinne vielä madellaan, ostan sitä lisää. Elisasta saadut osingot päätyivät nyt seuraavaan kohteeseen, joka on ruotsalainen vaatetusliike KappAhl. Tänään KappAhl oli yli 40% laskussa. Syytä en ehtinyt työpäivän aikana selvittämään, mutta tuskin mitään kovin hyvääkään yrityksellä on tällä hetkellä näköpiirissä :)

Päätin kuitenkin hetken mielijohteesta ostaa tätä lottolapuksi salkkuun 450 kappaletta, 6,70 SEK kappalehintaan. Kyse on niin pienestä summasta että vaikka huono meno jatkuisi, ei se vaikuta salkkuuni juuri lainkaan.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Nokia, ei enää mokia

Kreikka ilmoitti järjestävänsä kansanäänestyksen leikkausohjelmistaan. Mikäli äänestystulos on että leikkauksia ei tehdä, on koko Kreikka ajautumassa lähes varmaan konkurssiin. Tällä olisi katastrofaalisia vaikutuksia lainojen kaatuessa seuraavien maksajien päälle korttitalon lailla. Nähtäväksi jää mitä seuraavaksi tapahtuu. Viime viikon päätösrallista onkin lähdetty jyrkkään laskuun. Myös Nokia on yhtynyt laskuun ja kurssi onkin tippunut perjantain yli 5 eurosta 4,6 euroon.

Nokian viime viikkoiset Lumia-julkistukset onnistuivat luomaan uutta valoa sijoittajien silmiin. Itseäni uutuudet eivät täysin vakuuttaneet. Kuitenkin tänään Arvopaperi uutisoi Nokian facebook-sivuilla vilahtaneesta mahdollisesta tulevasta puhelinmallista. Alla kuva mahdollisesta paljastuksesta.


Kuvassa näkyvä tuote olisi merkittävä harppaus Nokialta eteenpäin. Puhelin muistuttaa ulkomuodoltaan paljon Samsungin Galaxy S2 -mallia, joka onkin menestynyt erinomaisesti kalliimman hintaluokan puhelinten joukossa. Mikäli kyseinen malli on tulossa, lienee Nokialla potentiaalia luoda jälleen uskottavuutta myös Amerikan markkinoilla. Itsessäni kyseinen paljastus herätti siis pientä toivon kipinää osakkeenomistajana. Lumia 800 ja N9 -mallien myötä on ollut jo havaittavissa Nokian heräämistä designin ja puhelimen ohuuden tärkeyteen. Mallit ovat pitkästä aikaa sellaisia, jotka ovat herättäneet myös omaa mielenkiintoani näitä kohtaan. Lyhyen N9 kokeilun jälkeen on todettava, että mikäli iPhonea en olisi loppukeväästä ostanut, olisin nyt ostanut N9:n. Kuitenkin kuvassa oleva puhelin houkuttelee vielä enemmän kuin N9, joten jotain on tehty oikein.

Suosituimmat jutut