sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lisätuloja netistä ja verkkosivustoista

Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi! Mainosten lisääminen omille verkkosivuille on nykyään helppoa ja nopeaa. Parhaassa tapauksessa mainostulot voivat alkaa tuottamaan pientä lisätuloa ja niiden avulla voi kustantaa esimerkiksi domainin ylläpitomaksut. Bloggerin blogit ovat ilmaisia ja niiden kautta saatavat tuotot ovat pelkkää tuottoa. Itse olen kokeilumielessä käyttänyt näillä sivuilla Adsense ja Tradetracker -mainoksia. Toistaiseksi tulot ovat olleet melko pieniä, mikä on ymmärrettävää suhteellisen pienen kävijämäärän takia.

Tradetracker tarjoaa 10€ aloitusbonuksen ja aloittaminen on erittäin helppoa. Kokeilemaan pääsee esimerkiksi allaolevan linkin kautta.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joululahjaksi S-osuuskauppojen jäsenyyksiä

Päädyin Prismaan ostamaan itselleni tämän vuoden joululahjaksi Varuboden Oslan sekä Suur-Seudun osuuskaupan (SSO) jäsenyydet. Ennen vuodenvaihdetta hankitut jäsenyydet oikeuttavat seuraavana vuonna osuuspääoman korkoon. Jäsenyys maksoi 100€ osuuskauppaa kohden ja tänä vuonna molemmat maksoivat 10€ osuuspääoman korkoa. Kun ei tarvitse tavaraa, niin mielestäni tällä tavoin itsensä muistaminen on yhtä lailla palkitsevaa. Kannattaa miettiä olisiko järkevää jokavuotisten lahjapinojen sijaan antaa lahjaksi rahaa käytettäväksi pieniin sijoituksiin. Omille alle 18-vuotiaille lapsille voi ostaa omia S-kauppojen jäsenyyksiä. Esimerkiksi KPO ja Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa maksavat ruhtinaallista 20% korkoa osuuspääomalle. Lisäksi osuuksista luopuminen on helppoa, ja rahat pitäisi tarvittaessa saada suhteellisen nopeasti takaisin käyttöön.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Osto: Lisää Outokumpua

Ostin kuluneella viikolla salkkuun erittäin pienen erän 500 kpl Outokumpua, joka uutisten mukaan kävi kaikkien aikojen pohjalukemissaan. Tämä ei muodosta järin hyvää perustetta osakkeen ostoon. Kuitenkin Kauppalehden artikkeli ja toimitusjohtajan haastattelu valoivat pientä uskoa että pimeän tunnelin päässä saattaisi jossain vaiheessa näkyä valoa. Outokumpu on ollut yksi salkkuni huonoimmista sijoituksista, ja tällä ostolla laskin aiemman ostoeräni keskihintaa erittäin alhaiseen hintaan. Outokumpu on tällä hetkellä riskisijoitus, teräksen kysyntä on alhaalla ja yhtiö käy läpi kalliita rakenteellisia uudistuksia ja toiminnan eheyttämistä Ixonum-kaupan jäljiltä, tästä huolimatta uskon että yhtiössä piilee tulevaisuudessa vielä kasvuvaraa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Osuuspääoman korkojen verotuksen tiukentaminen

Tällä viikolla Kauppalehti kertoi valtiovarainministeriön lakiluonnoksesta, joka kiristäisi tuottajien osuuskuntien verotusta tuntuvasti. Asiasta lisätietoa löytyi veronmaksajien internet-sivuilta, jossa kerrotaan ministeriön esittävän osuuspääoman korkojen verovapaan tulorajan laskemista 1500 eurosta 100 euroon, jonka ylittävää osaa kohdeltaisiin kuin pörssiyhtiöstä saatavia osinkoja. Myös ylijäämän palautusta, joka on sidottu omistajan ostojen tai käytettyjen palveluiden määrään halutaan rajoittaa. 

Onneksi samassa yhteydessä todetaan, ettei muutos koskisi kuluttajaosuuskuntia kuten S-Ryhmää tai OP-Pohjolaa. Tämä tuo asiaan hetkellistä lohtua, mutta todennäköistä on että tulevina vuosina myös näiden verovapaaseen tulorajaan tullaan kajoamaan. Toisaalta S-Ryhmän osuuskuntien jäsenyyksistä saatavat osuuspääoman korot eivät ylitä tuota 100 euron rajaa kovinkaan merkittävästi, minkä seurauksena muutos ei vieläkään saisi S-Ryhmän osuuksiin sijoittamista kannattamattomaksi. 

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaupankäyntiä USA:n osakkeilla

Omassa osakesalkussani on lähes pelkästään pohjoismaisia osakkeita. Ainut poikkeus on Facebook, jota päädyin poimimaan salkkuun aikoinaan Nordnetin kampanjassa, jossa osaketta sai merkitä kuluitta. Ostokurssiksi muodostui 32,60 dollaria. Ensimmäisten kuukausien aikana osakkeiden arvo laski huomattavasti. Tällä hetkellä kurssi on kuitenkin 50,78, eli kasvua on 43,95%. Ostaessani osakkeita olin hyvin skeptinen oston kannattavuudesta, mutta riskinotto näyttää toistaiseksi kannattaneen.

Tällä hetkellä Nordnetillä on voimassa kampanja, jossa valittuja USA:n markkinoiden osakkeita saa merkitä alennetulla hinnalla. Minimissään 5€ tai 0,10% per toimeksianto. Normaalisti vastaavat kulut ovat minimissään 15€ tai 0,12-0,3%. Kampanjassa mukana ovat Microsoft, Coca-Cola Company, IBM, Starbucks, Wells Fargo ja ExxonMobil. Itseäni kiinnostavavat erityisesti Coca-Cola sekä IBM. 

Nordnetin kampanjaan ja osakesalkun avaamiseen pääsee tutustumaan oheisesta linkistä
Avaa tili ja saat 10 pörssikauppaa kuluitta

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Opintolaina sijoittamiseen

Päätin kesällä ottaa ensimmäistä kertaa elämässäni lainaa. Kyseessä on opintolaina, johon tutustuin tarkemmin viime keväänä ja huomasin, kuinka kannattavaa lainan nostaminen voikaan olla. Opintolainan järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Moni on viime hetkeen lainan ottoa vastaan, etenkin jos sille ei ole varsinaista tarvetta. Itse olen taloudellisesti tilanteessa, jossa lainan ottaminen ei ole tarpeellista. Kuitenkin tästä huolimatta erittäin alhainen korkotaso houkutteli lainan nostamiseen. Opintolainalla sijoittamisesta löytyy hyvää ja monipuolista tietoa Googlen avulla, minkä takia en ala samoja asioita tässä toistamaan.

Päädyin nostamaan opintolainan täysimääräisenä, ja aion nostaa lainaerät koko opiskeluajaltani. Itse sijoitin ensimmäisen osan opintolainasta kokonaisuudessaan ASP-tilille, jonka korko on 1% sekä pankin myöntämä lisäkorko. Korkoa on siis mahdollista saada verottomasti jopa 5%, ja vastaavasti opintolainan korko on hieman yli 1%. Seuraaville erille yritän keksiä muita kohteita, todennäköisesti suuri osa menee Seligsonin rahastoihin. Kehotan kaikkia tutustumaan opintolainan mahdollisuuksiin ja tekemään omat päätökset sen kannattavuudesta.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Katsaus Seligsonin rahastoihin

Huhtikuussa 2012 kirjoitin tulevista sijoituksistani Seligsonin rahastoihin sekä suunnittelemastani  hajautuksesta. Kerroin tuolloin sijoittavani seuraaviin kohteisiin kuukausittain:


Aasia                            20
Eurooppa                      20
Suomi                           10
Global Brands                25
Kehittyvät markkinat     25
Euro Corporate Bond      20

Sijoitukseni rahastoihin ovat pysyneet suurinpiirtein edellä mainitussa painossa, mutta en ole ollut kovinkaan aktiviivinen sijoituksissani, minkä takia rahastosalkun osuus koko portfoliossa on jäänyt maltilliseksi. Kuitenkin sitä ei voida sivuuttaa kokonaan. Rahastot ovat myös menestyneet melko hyvin. Osakesijoitukseni heittelevät erittäin runsaasti toisten ollessa paljon voitolla ja jotkut osakesijoitukset taas runsaasti miinuksella. Rahastojen tuoma hajautus ja vähempi riski on mielestäni erittäin hyvä lisä kaikkien sijoitussalkkuun. Seligsonin rahastoni ovat kokonaisuudessaan noin 20% voitolla, mikä on mielestäni hyvä suoritus. Suurimmat nousijat ovat Eurooppa indeksirahasto sekä Global Top 25 Brands. 

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Osuuspääomien korot 2013

Ohessa koonti tänä vuonna korkoa maksaneista S-ryhmän osuuskaupoista. Yhteensä saamani korot olivat suuruudeltaan 105€, jossa oli laskua viime vuodesta Kymen seudun alennetun koron takia. Tästä huolimatta veroton tuotto oli 10,3% sijoitetulle pääomalle, joka on varsin vertailukelponen parhaimpienkin osingonmaksaja-osakkeiden rinnalla. 

Suunnitelmissani on hankkia tämän vuoden puolella jäsenyys Satakunnan, Pirkanmaan ja Suur-Seudun osuuskauppaan sekä Andelslaget Varuboden Oslaan. Nämä kaikki ovat maksaneet 10-6% korkoa viime vuosina. 


torstai 13. kesäkuuta 2013

S-osuuskauppojen jäsenyyksien hankinta ja niistä saatava hyöty

Blogini ylivoimaisesti suosituimmat kirjoitukset ovat tilastojen mukaan liittyneet S-ryhmän osuuksien omistamiseen ja ostamiseen ja niistä saataviin korkoihin. Näin ollen ajattelinkin kirjoittaa kokoavan jutun, jossa kerron alusta loppuun miten osuuden ostaminen onnistuu.

Mikäli et vielä ole jäsenenä yhdessäkään osuuskaupassa:
1. Liittymisen voi hoitaa netissä, ja useisiin kauppoihin voi liittyä kerralla.
2. Valitse osuuskauppa, jonka haluat olevan ensisijainen osuuskauppasi.
3. Sinulle avataan S-Pankkiin tili, jonne kertyvät osuuspääomien korot maksetaan.
4. Korot maksetaan tyypillisesti 25.4, 25.5 sekä 25.6.

Mikäli olet jo jäsen yhdessä tai useammassa osuuskaupassa:
1. Mene S-Pankin palvelupisteelle ja kerro halukkuudestasi liittyä jäseneksi valitsemiisi osuuskauppoihin.
2. Liittyminen tapahtuu osuuskauppa kerrallaan, allekirjoitetaan sopimukset ja maksetaan jäsenyys.
3. Verkkotunnuksia tai muuta ei kannata perustaa vaan kaikkien korot voi ohjata olemassa oleville oman osuuskaupan s-tilille.
4. Myöskään jäsenlehteä ja tarjouksia ei kaikkien kauppojen osalta kannattane ottaa kotiin vaan ne kannattaa peruuttaa suoraan.
5. Korot maksetaan tyypillisesti 25.4, 25.5 sekä 25.6.

Maksetut korot näkyvät vuotuisesti jäsenkaupoittain eroteltuna verotuspäätöksessä.

Mistä tietää mihin kauppoihin kannattaa liittyä? Mielestäni hyvän vertailupohjan antavat aiempien vuosien toteutuneet korot. Ohessa suuntaa antavaa informaatiota. Tuottotiedot pohjautuvat muistaakseni vuoteen 2011. Ilmoitan vuoden 2013 maksetut korot, kun viimeisetkin osuuskaupat kesäkuun lopulla maksavat korkonsa. Osuuskuntien maksamat korot osuuspääomalle ovat 1500€ asti verovapaita, minkä seurauksena toiminta on erityisen kannattavaa piensijoittajalle. Ostamalla kaikkien korkoa maksavien kauppojen jäsenyydet voi päästä noin 150€ vuotuisiin tuloihin, eli mistään kultakaivoksesta ei kuitenkaan ole kyse :)

Nähtäväksi jää muuttuuko korkojen maksupolitiikka nyt kun S-pankki tuo palveluihinsa erilaisia rahastoja. Korkojen maksu saattaa siirtyä suoraan johonkin valittuun rahastoon muiden bonus- ja maksutapaetujen ohella.

Andelslaget Varuboden: 10€ - 10%
Etelä-Karjalan Osuuskauppa: 8,5€ - 10%
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa: 20€ - 20%
Helsingin Osuuskauppa Elanto: 3,5€ - 10%
Keskimaa Osk: 6€ - 6% 
Osuuskauppa Hämeenmaa: 10€ - 10%
Osuuskauppa KPO: 20€ - 20%
Osuuskauppa Suur-Savo: 10€ - 10%
Osuuskauppa Kymen Seutu: 5€ - 5%
Osuuskauppa PKO: 12€ - 12%
Pirkanmaan Osuuskauppa: 8€ - 8%
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO: 6€ - 6%
Satakunnan Osuuskauppa: 6€ - 6%
Turun Osuuskauppa: 10€ - 10%

Less is more

Viime aikoina olen herätellyt ajatusta kulutukseni ja ekologisen jalanjälkeni pienentämisestä. Ihminen tulee toimeen hyvinkin vähällä. Itsessäni olen vuosien mittaan havainnut piirteitä että alan helposti keräämään materiaa; asioita joita ei välttämättä tarvitse ja joita ilman pärjäisi mainiosti. Jokin aika sitten uutisoitiin kotimaisesta dokumentista, jossa kaikki tavarat laitetaan varastoon ja käyttöön saa hakea yhden tavaran päivässä. Mitään uutta tavaraa ei saa ostaa. Näin saadaan selvyys kuinka paljon tavaraa oikeastaan tarvitseeYksi tavara päivässä

Olen jo pyrkinyt myymään joitain tavaroitani, joita en ole huomannut tarvitsevani useisiin vuosiin. Loppujen lopuksi tällaisia asioita on varsin paljon. Kuitenkin asioista luopuminen vaatii luonnetta, eikä kerätystä materiasta haluaisi luopua. Olenkin päättänyt että yritän olla ostamatta mitään konkreettista tavaraa muutoin kuin äärimmäisen tarpeen edessä. Tämä lienee haasteellista, kun on tottunut ostamaan esimerkiksi uusia vaatteita ja kenkiä mikäli ne sattuvat miellyttämään silmää. Säästyviä rahoja aion käyttää erityisesti matkustelun lisäämiseen ja passiivisesti hallinnoitujen rahastojen ostamiseen. Asuntoni pursuaa tavaraa, joka on hyvinkin vähäisessä käytössä. Pyrin siis käyttämään asioita loppuun ennen kuin korvaan niitä uusilla. Aion myös kartoittaa lisää mahdollisia myytäviä asioita ja esineitä, joista pyrin luopumaan.

Viime kuukaudet osakesijoittamiseni on ollut täysin hold-tilassa, koska lisäsijoituksiin käytettävää pääomaa ei juurikaan ole. Lisäksi uskon pörssikurssien kääntyvän laskuun, minkä takia odotan parempia ostopaikkoja.

torstai 30. toukokuuta 2013

Oman talouden tasapainottaminen ja säästökohteita


Viime aikoina olen huomannut kuukausittaisten kulujeni nousseen huomattaviin summiin. Elinkustannukset eivät enää koostu pelkästä asumisesta vaan sen päälle tulee mittava määrä erilaisia pieniä lisäkustannuksia. Nyt aloin aktiivisesti etsimään rahareikiä ja keinoja, joilla kuukausittaisia menoja pystyisi pienentämään silti tinkimättä juuri mistään. Seuraavassa konkreettisimmat keinot, joilla itse olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään kulutustani.

Laajakaista - Entinen laajakaistani oli kallistunut vuosien saatossa ja oli noussut yli 30€:n kuukaudessa. Pienellä kilpailuttamisella tämä kuluerä puoliintui, silti tinkimättä yhteyden nopeudesta tai muista ominaisuuksista. Säästö vuodessa n. 200€. 

Matkapuhelin - Nykyään puhelimen ostaminen kytkynä on tehty erityisen helposti sisällyttämällä puhelimen osuus kuukausieriksi puhelinlaskun yhteyteen. Omalla kohdallani kytkypuhelimen erät tulivat tämän vuoden puolella päätökseen ja vaihdoin liittymän itselleni sopivaksi. Nykyinen puhelin saa palvella vielä niin kauan kuin se pysyy toimintakykyisenä. Säästö vuodessa n. 100€.

Piilolinssit - Siirryin pari vuotta sitten käyttämään kertakäyttölinssejä niiden helppouden ja mukavuuden vuoksi. Nyt kuitenkin päädyin vertailemaan kuukausipiilolinssien ja kertakäyttölinssien hintoja vuodessa ja järkytyin. Kertakäyttölinsseille kertyy vuosittain hintaa noin 700€. Kuukausilinssien hinta nesteineen pysyy reilusti alle 200€:n. Päädyinkin siis tilaamaan kuukausilinssejä ja käytän jatkossa kertakäyttölinssejä ainoastaan erityistilanteissa. Säästö vuodessa n. 500€.

Edellä mainittujen lisäksi aktiivinen pyöräily kesän ajan säästää ison summan työmatkojen kuluissa.



tiistai 28. toukokuuta 2013

S-Pankki mukaan rahastosäästämiseen


S-Pankki ilmoitti tänään ostavansa enemmistöosuuden finanssikonserni FIMistä. Pakko myöntää, että olen jo jonkin aikaa ihmetellyt miksi S-Pankilla on niin rajoitettu määrä erilaisia vaihtoehtoja säästämiseen ja sijoittamiseen, vaikka asiakaskunta on harvinaisen runsaslukuinen. Itse käytän S-Pankkia lähinnä kakkospankkina ja ruokaostosten ym. tekemiseen. En ole kaivannut rahastosäästämisen vaihtoehtoja, koska ne ovat jo pitkään hoituneet Nordnetin tai Seligsonin kautta.

S-Pankin veto laajentaa palveluitaan säästämiseen on varsin tervetullut Suomen rahastotarjontaan. S-Pankki asiakasläheisyytensä ja helppoutensa ansiosta vaikuttanee pitkällä tähtäimellä varsin myönteisesti ihmisten mielikuviin rahastosäästämisestä. S-ryhmä ilmoittaa myös pyrkivänsä kytkemään asiakasomistajuuden rahastosäästämiseen ja esimerkiksi mahdollistamaan bonusten automaattisen sijoittamisen rahastoon.

Perinteiset pankit ovat pitkällä tähtäimellä muutoksen edessä, koska S-ryhmä hinnoitellee rahastotuotteensa erittäin kilpailukykyisesti suhteessa moniin muihin. Lisäksi tunnetun FIMin rahastot alentavat osuuskaupan jäsenten kynnystä rahastosijoitusten tekemiseen, kun rahastot ovat valmiita ja niiden tuottohistoria on nähtävissä. S-Pankki on jo ilmoittanut tarjoavansa asiakasetuna sijoitukset FIM rahastoihin ilman merkintä-, lunastus- ja hallinnointikuluja. Etu on voimassa 3.6 alkaen vähintään vuoden 2013 loppuun asti. Uskoisin, että varsin todennäköisesti kuluttomuus jatkuu myös tämän jälkeen. Esimerkiksi S-Pankin Visa-kortti on ollut kuukausi- ja vuosimaksuton alusta lähtien, vaikka aikoinaan sopimuksessa luki maksuttomuuden olevan voimassa silloisen vuoden loppuun. S-Ryhmä on vakaassa taloudellisessa asemassa, eikä akuuttia tarvetta kulujen perimiseen ole.

Osuuskaupat ovat tänä vuonna maksaneet tuttuun tapaan osuuspääomalleen korkoa. Tästä on luvassa lisää ensi kuussa, kun loputkin ovat korkonsa maksaneet. Olen aikeissa ostaa vielä puuttuvia osuuskauppojen osuuksia loppuvuoden aikana.

Ohessa vielä linkki vanhaakin vanhempaan FIMin mainokseen :)

FIM: Pimp My Portfolio


maanantai 27. toukokuuta 2013

Hyvää korkoa etsimässä

Viime aikoina useat pankit ovat poikkeuksetta ilmoittaneet laskevansa talletuskorkojaan. Itse olen käyttänyt Nordnetin talletustiliä lyhytaikaisten käteisvarojen säilyttämiseen. Tilin korko on ollut kohtuullinen, 0,70%, ilman nostorajoituksia. Nyt myös Nordnet ilmoitti laskevansa talletuskorkoaan ja uusi korko on 0,40%. Perinteiset pankit tarjoavat ertittäin heikkoa talletuskorkoa käyttö ja säästötileille. Määräaikaistalletusten määräaikaisuus ja huono talletuskorko tekevät näistäkin vaihtoehdoista varsin kannattamattomia.

Mielenkiintoisia vaihtoehtoja hyvää talletuskorkoa tavoitteleville on tällä hetkellä kaksi potentiaalista säästökohdetta. Ruotsalaiset TF Bank ja Nordax tarjoavat hyvää korkoa hyvillä ehdoilla. Molempien tämän hetkinen (27.5.2013) talletuskorko on 1,80%. Talletukset ovat Ruotsin valtiollisen talletussuojan piirissä. Merkittävin ero näiden välillä onkin ilmaisten nostokertojen määrä. Nordax antaa talletukseen 12 ilmaista nostokertaa vuodessa ja TB Bank vain 2. Nostot tehdään lähettämällä postitse veloitukseton kirje, jolla ilmoitetaan halusta nostaa talletustililtä rahaa, eikä varsinaista internetpalvelua ole. Molemmat ovat kohteina mielenkiintoisia ja tarjoavat hyvää korkoa rahalle, jota ei halua säilyttää tavallisella tilille, tai sijoittaa osakkeisiin tai rahastoihin.

Nordax
TF Bank

Suosituimmat jutut