tiistai 28. toukokuuta 2013

S-Pankki mukaan rahastosäästämiseen


S-Pankki ilmoitti tänään ostavansa enemmistöosuuden finanssikonserni FIMistä. Pakko myöntää, että olen jo jonkin aikaa ihmetellyt miksi S-Pankilla on niin rajoitettu määrä erilaisia vaihtoehtoja säästämiseen ja sijoittamiseen, vaikka asiakaskunta on harvinaisen runsaslukuinen. Itse käytän S-Pankkia lähinnä kakkospankkina ja ruokaostosten ym. tekemiseen. En ole kaivannut rahastosäästämisen vaihtoehtoja, koska ne ovat jo pitkään hoituneet Nordnetin tai Seligsonin kautta.

S-Pankin veto laajentaa palveluitaan säästämiseen on varsin tervetullut Suomen rahastotarjontaan. S-Pankki asiakasläheisyytensä ja helppoutensa ansiosta vaikuttanee pitkällä tähtäimellä varsin myönteisesti ihmisten mielikuviin rahastosäästämisestä. S-ryhmä ilmoittaa myös pyrkivänsä kytkemään asiakasomistajuuden rahastosäästämiseen ja esimerkiksi mahdollistamaan bonusten automaattisen sijoittamisen rahastoon.

Perinteiset pankit ovat pitkällä tähtäimellä muutoksen edessä, koska S-ryhmä hinnoitellee rahastotuotteensa erittäin kilpailukykyisesti suhteessa moniin muihin. Lisäksi tunnetun FIMin rahastot alentavat osuuskaupan jäsenten kynnystä rahastosijoitusten tekemiseen, kun rahastot ovat valmiita ja niiden tuottohistoria on nähtävissä. S-Pankki on jo ilmoittanut tarjoavansa asiakasetuna sijoitukset FIM rahastoihin ilman merkintä-, lunastus- ja hallinnointikuluja. Etu on voimassa 3.6 alkaen vähintään vuoden 2013 loppuun asti. Uskoisin, että varsin todennäköisesti kuluttomuus jatkuu myös tämän jälkeen. Esimerkiksi S-Pankin Visa-kortti on ollut kuukausi- ja vuosimaksuton alusta lähtien, vaikka aikoinaan sopimuksessa luki maksuttomuuden olevan voimassa silloisen vuoden loppuun. S-Ryhmä on vakaassa taloudellisessa asemassa, eikä akuuttia tarvetta kulujen perimiseen ole.

Osuuskaupat ovat tänä vuonna maksaneet tuttuun tapaan osuuspääomalleen korkoa. Tästä on luvassa lisää ensi kuussa, kun loputkin ovat korkonsa maksaneet. Olen aikeissa ostaa vielä puuttuvia osuuskauppojen osuuksia loppuvuoden aikana.

Ohessa vielä linkki vanhaakin vanhempaan FIMin mainokseen :)

FIM: Pimp My Portfolio


1 kommentti:

  1. Kun itse luin tekstin s-pankin sivuilta, niin sain sen käsityksen että kyse olisi vain kolmesta varainhoitorahastosta. Kun menee FIM:in sivuille s-pankin linkin kautta näkyy näiden kolmen rahastojen palkkioina 0%. Kulut ovat kuitenkin jotain ihan muuta (ainakin joissain 1,6% p.a.), koska nämä varainhoitorahastot näköjään sijoittavat ensisijaisesti FIM:in muihin rahastoihin joissa palkkio juoksee...

    Voiko asia todellakin olla näin? Jos on, niin on kyllä vähän kusetusken makua ilmssa ottaen humioon että säästetty palkkio on vain luokkaa 0,2% samalla kun suurin osa kuluista lankeaa edelleen maksettavaksi.

    VastaaPoista

Suosituimmat jutut