torstai 30. toukokuuta 2013

Oman talouden tasapainottaminen ja säästökohteita


Viime aikoina olen huomannut kuukausittaisten kulujeni nousseen huomattaviin summiin. Elinkustannukset eivät enää koostu pelkästä asumisesta vaan sen päälle tulee mittava määrä erilaisia pieniä lisäkustannuksia. Nyt aloin aktiivisesti etsimään rahareikiä ja keinoja, joilla kuukausittaisia menoja pystyisi pienentämään silti tinkimättä juuri mistään. Seuraavassa konkreettisimmat keinot, joilla itse olen viime aikoina pyrkinyt vähentämään kulutustani.

Laajakaista - Entinen laajakaistani oli kallistunut vuosien saatossa ja oli noussut yli 30€:n kuukaudessa. Pienellä kilpailuttamisella tämä kuluerä puoliintui, silti tinkimättä yhteyden nopeudesta tai muista ominaisuuksista. Säästö vuodessa n. 200€. 

Matkapuhelin - Nykyään puhelimen ostaminen kytkynä on tehty erityisen helposti sisällyttämällä puhelimen osuus kuukausieriksi puhelinlaskun yhteyteen. Omalla kohdallani kytkypuhelimen erät tulivat tämän vuoden puolella päätökseen ja vaihdoin liittymän itselleni sopivaksi. Nykyinen puhelin saa palvella vielä niin kauan kuin se pysyy toimintakykyisenä. Säästö vuodessa n. 100€.

Piilolinssit - Siirryin pari vuotta sitten käyttämään kertakäyttölinssejä niiden helppouden ja mukavuuden vuoksi. Nyt kuitenkin päädyin vertailemaan kuukausipiilolinssien ja kertakäyttölinssien hintoja vuodessa ja järkytyin. Kertakäyttölinsseille kertyy vuosittain hintaa noin 700€. Kuukausilinssien hinta nesteineen pysyy reilusti alle 200€:n. Päädyinkin siis tilaamaan kuukausilinssejä ja käytän jatkossa kertakäyttölinssejä ainoastaan erityistilanteissa. Säästö vuodessa n. 500€.

Edellä mainittujen lisäksi aktiivinen pyöräily kesän ajan säästää ison summan työmatkojen kuluissa.



2 kommenttia:

  1. Jos piilolinsseihin turhautuu vielä noinkin paljon, niin laserleikkaus Tallinnassa maksaisi itsensä takaisin 6 vuodessa ;) Olen juuri itse menossa säästösyistä laserin alle.

    VastaaPoista
  2. Validi näkökulma :) Sama on suunnitelmissa tulevaisuudessa myös minulla, vielä joudun tosin odottelemaan näön vakiintumista. Säästösyyt tosin tässä asiassa ovat sivuseikkoja, näkökyvystä voin maksaa.

    VastaaPoista

Suosituimmat jutut