maanantai 8. joulukuuta 2014

Pikaopas metsätilan myyntiin (osa 1)

Sain pyynnön selvittää hieman metsätilan myymiseen liittyviä seikkoja. Ajattelin avata hieman asiaa myös blogin puolelle, ettei ajatuksenjuoksu mene täysin hukkaan. Metsätilan myyntiin on useita palveluita ja kiinteistönvälittäjiä, mutta tässä tapauksessa olisi halukkuutta hoitaa myynti itse.

Myyjällä tulee olla esittää kaikki tilaa koskevat asiakirjat potentiaaliselle ostajalle. Kauppasopimuksen liitteeksi tarvitaan lainhuutotodistus tai muut asiakirjat jotka todistavat omistusoikeuden myytävään kiinteistöön. Lisäksi tulee olla rasitustodistus, mistä käyvät ilmi kiinnitykset, erityiset oikeudet sekä ulosmittaukset ja muut tilaan kohdistuvat käyttö- ja vallintarajoitukset. Kiinteistörekisteriote tarvitaan kauppasopimusta varten. Siitä käyvät ilmi mm. kiinteistön muodostamista koskevat tiedot, kiinteistöön liittyvät oikeudet ja rasitteet, kiinteistötunnus sekä pinta-ala. Mikäli osaomistajilla on jonkinlainen hallinnanjakosopimus tai kiinteistöön kirjattu vuokrasopimus, tulee myös tämä esittää. Myös kartta tilan alueesta on hyvä olla saatavilla. Edellä mainituista dokumenteista valtaosa on tarvittaessa saatavilla Maanmittauslaitoksen sivuilta. Näiden asiakirjojen hinta on tällä hetkellä 18€ kappaleelta.

Kun siirrytään varsinaiseen myyntitilanteeseen, on kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien kaupan osapuolten läsnä ollessa. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi pankissa. Edullisemmilla kuluilla selviää mikäli ostaja ja myyjä tekevät kaupan Kiinteistökaupan verkkopalvelussa, jossa voidaan toimia ilman kaupanvahvistajaa.

Luovutusvoittona verotetaan tilanteen mukaan hankintamenon ylittävä osuus. Omaisuuden luovutusvoiton verotuksessa kerrotaan että metsäkiinteistön luovutuksesta saadun voiton laskentaan voivat vaikuttaa kuitenkin seuraavat erityissäännöt.


Metsäkiinteistön luovutushintaan lisätään metsäkiinteistöltä luovutusvuoden ja viiden edellisen vuoden aikana myydyn puun kantoraha-arvo vähennettynä ko. vuosien metsän puhtaalla tuotolla (tuloverolain 46 §:n 7 momentti). Luovutushinnan lisäys tehdään kuitenkin vain niiltä vuosilta kun verovelvolliseen on mainittuna ajanjaksona sovellettu pinta-alaverotusta. Näitä luovutushinnan lisäyksiä voi siten esiintyä viimeisen kerran verovuonna 2010.
Vuodesta 2009 alkaen verovelvolliskohtainen tehdyn metsävähennyksen määrä lisätään luovutusvoittoon tai -tappioon. Luovutusvoittoon tai –tappioon lisätään kuitenkin enintään määrä, joka vastaa 60 prosenttia luovutettavan metsän hankintamenosta (tuloverolain 46 §:n 8 momentti). 

Näillä ohjeilla lähdetään eteenpäin arvioimaan tilaa, sekä etsimään tarkoituksenmukaisinta kanavaa potentiaalisen ostajan löytämiseksi. Todennäköisesti palaan aiheeseen vielä myöhemmin. Harmi, että metsään sijoittaminen ei ainakaan tällä hetkellä ole itselleni ajankohtaista, sillä ylimääräistä aikaa metsän hoitoon ei ole. Sijoituskohteena metsä on pitkäjänteinen ja varsin riskitön sijoituskohde, jonka tuottoprosentti on pitkällä aikavälillä suhteellisen matala. Kuitenkin, mitä enemmän metsänomistaja pystyy tekemään hoitotöitä itse, sitä paremmat ovat kannattavan puuntuotannon edellytykset. Hyvin ja ajallaan hoidettu metsä voi tuottaa huomattavasti keskimääräistä enemmän.



Lähteet:

Maanmittauslaitos
Verohallinto
Metsätilat.fi
OP

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat jutut