tiistai 26. heinäkuuta 2011

Omaisuuden vertailua

Tein kokeilun vuoksi Omaisuus.fi-palvelun omaisuuscooperin. Testi oli nopea ja helppo täyttää. Se vertailee syötettyjä tietoja muihin testin tekijöihin mm. ikäryhmän, tuloryhmän, koulutuksen ja asuinpaikan perusteella.

Omassa ikäryhmässäni tuloni ovat kohtailaista tasoa suhteessa muihin. Kuulun kuitenkin ikäryhmäni suurimpaan tuloryhmään, eli en ole ainut. Sijoitun myös kategorian ylärimalle ja ensi vuonna tuloni lienevät jo yli 30000 euroa vuodessa.


Säästöjeni vertailussa suhteessa ikäryhmääni sijoitun runsaasti keskiarvon yläpuolelle.


Nettovarallisuudessa jään huomattavasti jälkeen muista. Varallisuus-osiossa minulla ei ollut mitään kategorioihin sopivaa, koska kalusteita, elektroniikkaa tai polkupyöriä ei tässä otettu huomioon. Nettovarallisuuteni koostuu säästöistä ja sijoituksista, kun taas muilla on myös asunto, auto tai muuta vastaavaa. Testin antama suositusnettovarallisuus kohdallani oli 60000€.


Kuitenkaan velkaa minulla ei ole senttiäkään. Ikäryhmälläni velkaa taas on keskimäärin yli 50000 euroa, ja lainan kuukausierä on noin 480 euroa. Velan karttaminen on kuitenkin toistaiseksi ollut tietoinen valinta. Tulevaisuudessa tilanne tullee muuttumaan mahdollisen asuntolainan myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat jutut